image-normal-normal.jpg

 

Ihanat tytöt SLY ringissä nro 3 !

 

Kaikki mukana olleet reippaat ja taitavat tytöt nuorison omasta nSLY ringeistä 1-2-3 !

 

Paljon sain iloa ja hauskuutta itselleni seuratessani, kuinka hienosti koululaiset osaavat toimia, miten huippuhienosti huomioida kavereitaan, salaisesti…. kuinka makoisia herkkuja leipoa ja miten upeita kuvia ottaa herkuistaan! Kauniista kuvista yksin voisi jo koota näyttelyn.

 

Nuorison SLY ajatus syntyi, kuin hiiri surffaili nuorten koululaisten blogeissa. Idea oli siltä osin omani, että halusin sen kohdistaa leipoville koululaisille. Sama (kansainvälinen)konsepti on menestyksekkäästi toiminut monet vuodet  aikuisten parissa. - Aion kohdata teidät uudemmastikin, käydä kommentointiretkillä blogeissanne. Tulen jatkossakin toimimaan tiivisti mukana etsien sopivia sponsoreita kannustamaan kierroksilla olevia,  opastaen emoja kierroksille, miten toimia, missä ollaan ehdottomia,  missä joustetaan tai annetaan ringin päättää….Niin hauskaa on ollut, että aion kyllä emoillakin!

 

Ihan kuten aikuistenkin sly -ringissä, joku leipoo paljon, joku toinen vähemmän, mutta siihen pyritään, että yksi leipomus tehdään parin paketeissa tai kirjeissä lähettämistä resepteistä kierrosten kuukautta kohden ellei teema määrää toisin. Se on pieni kiitos, mutta suurta iloa tuottava parin näkemästä vaivasta - ja ennen muuta leipominen kuuluu sly kierroksille.

Koska pakettien lähettämiset tapahtuivat aina näillä menneillä kierroksilla annetuissa aikataulussa ja allekin, niin  joustetaan puuttuvien leipomusten ja niiden postausten suhteen eli nami-hiiri tekee linkityksiä koko maaliskuun ajan, kun vinkkaatte ! Tehdään parit iloiseksi ja tehdään ne puuttuvat asiat, jotka ovat kiireiltä jääneet tai peräti unohtuneet kiireessä! Jatkossa pysymme tässäkin annetuissa aikatauluissa, eikö vain !? 

 

Kurkistus tuleviin kierroksiin:

Kierrokset jatkuvat teidän innostuksen pohjalta!

- Pakettien ohjeellista euroarvoa + postitus, ei suurenneta tänä vuonna. Omassa harkinnassa ja äidin luvalla on sen ylittäminen.

- Yksi reseptikirje tulee jatkamaan jatkossakin rooliaan kustannusten säästäjänä.

- Parin syntymäpäivää voi hyvin huomioida jollain itse tehdyllä asialla/kortilla, vinkata maukas kakkuresepti tai antaa vaikka opaste muuhun kädentaitoon. 

 

- Tunnuskuva vaihtuu aina uudelle kierrokselle. - Valokuvaamista harrastava Roosa parin koulukaverinsa kanssa ideoi/kuvasi nyt olevan. Siihen on kahden sly kierroksen lupa ‘lunastettu’. Estettä ei ole sen vaihtamiselle, jos ideoita/kuvia syntyy hiiri valitsee tai kilpailuttaa.

- Mukana olleet tytöt eri kierroksilla voivat edelleen kirjoitella keittiön hauskoista tai yllättävistä tapahtumista! 

- Mansikkamäen ja Emmin opasteilla tehtyjä kakunkoristeita linkitetään! Ne ovat helppoja, joista on hyvä aloittaa …….

- Säännöt päättyneiden kierrosten pohjalta ilmestyvät maaliskuun aikana!

 

- Mitä mieltä onko 2kk vai 3kk ideana parempi? Perustele ja rytmitä jaksot, laita hiiren sähköpostiin mielipiteesi.  Nyt kuitenkin seutraava alkaa kesäkuussa.

 

Ja lopuksi vielä parit asiat: 

-  Tällä kierroksella pikkuserkut, Raita ja Napsu, löysivät toisensa aivan yllättäin !

- Toinen oli harvinainen kokeilu, jossa emo oli kolmantena pyöränä. - Jonna halusi tietää paristaan, Vadelmasorbetista, hieman enemmän, kuin mitä kysely kertoi helpottamaan mm. syntymäpäivälahjan hankintaa ja pakettien sisällön kokoamista. Salaisuus säilyy paljastukseen asti, koska emo lähetti viestit Vadelmasorbetille ilman lähettäjän/Jonnan tietoja.

 

 

Kiitos kaikki tytöt ja sylintäydeltä halauksia

nami-hiiri-emo

Toronto